Historia
Ylämyllyn Yllätyksen historiaa esiteltiin seuran 70-vuotisjuhlassa vuonna 2015
Rakkaat kuulijat,
Mark Twainin sanoin; ”Eteenpäin pääsemisen salaisuus on aloittaminen.”
Näillä sanoilla aloitan, paitsi puheeni, myös pienen aikamatkan. Aloitamme yhteisen retkemme vuoden 1945 lokakuusta. Sotavuodet olivat taakse jäänyttä aikaa ja Suomi keskittyi jälleenrakentamiseen. Elettiin suurten ikäluokkien aikakautta ja perheissä oli paljon lapsia. Tekemistä kaivattiinkin niin lapsille kuin aikuisillekin.
Noihin aikoihin Ylämyllyn koululla vaikutti opettaja nimeltä Eino Nousiainen. Aktiivisena ihmisenä hän kokosi kylän väen yhteen pohtimaan urheiluseuran perustamista. Tavoitteena oli lisätä kylän väen henkistä ja ruumiillista hyvinvointia liikunnan avulla. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 27 aktiivista kyläläistä, joista tuli myös uuden seuran ensimmäiset viralliset jäsenet.
Seuralle oli löydettävä nimi, joka kuvastaisi paitsi toimintaa, myös omaa kylää. Nimeä pohdittiin laidasta laitaan - Ylämylly, mikä sopisi sen pariksi? ”Entäpä Yllätys, Ylämyllyn Yllätys?” kuului silloin yleisön joukosta. Herkullinen sanaleikki, joka sopi aisapariksi Ylämyllyn voimistelu- ja urheiluseuralle. Uusi nimi hyväksyttiin ja toiminta aloitettiin Liperin urheilun kyläosastona Mattisenlahden, Salokylän ja Ylämyllyn alueilla.
Toimeen ryhdyttiin heti. Ensimmäiseksi otettiin kolmen miehen voimin osaa Liperin Kupariviestin karsintoihin. Sijoitus jääköön salaisuudeksi, sillä sitä ei aikakirjoista löytynyt. Yleisyrheilu oli tuohon aikaan voimakkaassa imussa. Esimerkiksi Liperissä järjestetyt yleisurheilukisat olivat osanottajamäärältään jopa 150 hengen mittelöt. Ylämyllyltä kisoihin mentiin kuorma-auton lavalla. Lavan toiselle reunalta asennetut lankut toimittivat istuimien virkaa. Tänä päivänä EU-direktiivien keskellä tuskin hyväksyttäisiin moista kuljetusmuotoa!
Ylämyllyllä toimineen varuskunnan myötä seura sai toimintaansa mukaan aktiivista kasarmin kantahenkilökuntaa, joka osaltaan kehitti merkittävästi Ylämyllyn Yllätyksen silloista seuratoimintaa. Vilkkaasta toiminnasta kieli myös lajien runsaus. Esimerkiksi miesten ja poikien voimisteluharrastus käynnistyi heti viikottaisin harjoituksin ja ensimmäinen näytön paikka oli vuoden -47 suurkisakentällä Helsingissä. Molemmat 10 miehen ja pojan joukkeet esittivät voimalla jokamiesohjelmansa.
Lisäksi suunnistus, pesäpallo, yleisurheilu, hiihto, koripallo ja hyppyrimäki pitivät kylän väen liikkeessä. Talkootyötä tehtiin paljon; järjestettiin tansseja, ohjelmallisia iltamia (jopa kymmeniä vuosittain), kunnostettiin kenttiä, hiihdettiin latupohjia jne. Talven kilpailut naapuriseuroja vastaan olivat odotettuja tähtihetkiä.
Seuran historiasta löytyy myös hauskoja prinsiippejä; Ylämyllyn Yllätyksessä on pidetty kisoja myös ’henkisellä saralla’. Näissä karkeloissa kisailtiin laulun, soiton, maalauksen, lausunnan ja kirjoituksen kentillä. Kilpailijat saivat myös halutessaan koetella taitojaan enemmän tai vähemmän spontaanin puheen saralla. Aiheena luonnollisesti urheilu ja luonnekasvatus. Yksiölajien lisäksi kisailtiin myös ryhmissä kansantanhun, näyttelemisen ja kuorolausunnan saralla. Seura siis tarjosi junioreilleen paitsi urheiluharrastuksia, myös tärkeää kulttuuriravintoa.
Seuraavaksi puheenjohtajaksi seuralle valittiin opettaja Eevert Haakana. Hänen aikakaudellaan suunniteltiin muun muassa tanssilavan rakentamista Ylämyllylle. Noihin aikoihin seudulta muutti Raumallle kapteeni Heikki Varis, joka omisti maata junaradan varrelta. Juuri kyseistä aluetta alettiinkin suunnitella tanssilavan rakennuspaikaksi. Touhukas Yllätyksen väki laittoikin maa-alueesta ostotarjouksen menemään. Hanke kuitenkin kariutui syystä tai toisesta, ja tällä erää tanssilavahanke jäi toteutumatta. Historian kätköistä löytyneet tanssilavan alkuperäiset piirustukset kertovat kuitenkin omaa kieltään siitä, että suunnitelmat olivat tuolloin varsin pitkällä.
50- ja 60-luvuilla Ylämyllyn Yllätystä luotsasi kapteeni Mauno Kuosa. Tuosta ajasta ensimmäisen kymmenen vuotta seuran suunnistus eli kukoistusvuosiaan. Myös yösuunnistusta kokeiltiin ja ikämiesluokkassa vietiin piirinmestaruuksia. Vuonna -61 suunnistus suunnisti kuitenkin Viinijärven Urheilijoiden lipun alle. Tämän lisäksi kylältä muutti tuolloin pois suuri joukko innokkaita nuoria harrastajia työn ja muiden syiden vuoksi. Silloinen puheenjohtaja Jaakko Sippola joutuikin ikävän tilanteen eteen, nuijimaan alas Ylämyllyn Yllätyksen toiminnan.
70-luvun lopulla heräteltiin Ylämyllyn Yllätys henkiin Tauno Kuikan johdolla, uuden asuintaajaman myötä. Vanha nimikin säilytti asemansa. Ylämyllyn Yllätyksen kipinä sytytettiin jälleen kerran niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin sydämiin. Uudistunutta seuraa lähdettiin kehittämään yleisurheilun ja kuntoliikunnan suuntaan. Mukaan otettiin kokeeksi myös jalkapallo. Puheenjohtaja Rauno Pelkonen tekikin upeaa työtä kautensa aikana jalkapallon airueena. Hänen viitoittamallaan tiellä saatiin kuvioihin mukaan uusi voimakas laji koko kylälle.
80-luvulla ohjaissa oli Tuomo Kumpulainen. Yllätys toimi edelleen yleisseurana ja yleisurheilu oli hyvässä nosteessa. Esimerkiksi pituushypyssä, pikajuoksussa ja keihäänheitossa saavutettiin useita piirinmestaruuksia. Myös hiihdon parissa tehtiin töitä hartiavoimin ja tuloksiakin saavutettiin. Vanha valaistu latu raivattiin leveämmäksi talkoovoimin uuden hiihtotyylin, luistelun, ottaessa ensiaskeleitaan. Tuomon aikana Liperiin muodostui myös erikoisseuroja. Hiihto lähti uusille urilleen vuonna -87 perustettuun Liperin hiihtoseuraan ja laji kehittyi eteenpäin. Kuin luonnostaan jalkapallo jäi tällöin Yllätyksen päälajiksi.
90-luvun vaihteessa Yllätyksen ohjaksissa käväisi pikaisesti kahden vuoden ajan Kalevi Koistinen. Kaupunki vei kuitenkin valitettavasti hyvän tekijän muuttovirran mukana. Seurahistoriamme ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi valittiin seuraavana Eeva Reijonen. Hän toimi miesvaltaisessa seuratoimijajoukossa päättäväisesti junioritoimintaa kehittäen. Hyvällä yhteis- ja talkootyöllä joukkueet kehittyivät ja jäsenmäärä kasvoi. Harjoitusmahdollisuudet olivat kuitenkin alkuun varsin rajalliset suurten joukkojen vetämiseen. Silloinen varuskunta tuli kuitenkin hienosti vastaan ahdingossa ja antoi mahdollisuuden nurmikentän kesäkäyttöön. Samalla käyttöön saatiin myös vuoroja koulutushallista. Varuskunta-alueella oli tiettyjä muodollisuuksia, jotka tuli ottaa huomioon. Esimerkiksi valokuvaamiskiellon noudattamatta jättämisestä saattoi jouttua kahnauksiin sotilaspoliisien kanssa.
Varuskuntatoiminnan muutettua pois Jyrin alueelta, paranivat jalkapallon toimintaedellytykset huomattavasti. Liperi sai oman nurmikenttänsä ja myös Ylämyllyn nurmikenttä laitettiin uuteen uskoon. Kunta teetti kentän pohjatyöt ja vapaaehtoisvoimat jatkoivat urakkaa tekemällä töitä hartiavoimin levittäen siirtonurmea 6000 m2 kokoiselle kentälle. Valitettavasti uuden kentän kastelujärjestelmä ontui rankasti. Onneksi apuun saapui Ylämyllyn palokunta ja kentälle saatiin kuumeisesti kaivattua vettä harjoitustyönä – kuullun mukaan jopa niin reippaasti, että siirtonurmipalat kelluivat lopulta vesipatjan päällä. Onneksi kastelupuoli saatiin jatkossa kuntoon ihan perinteisen sateen osuessa sopivasti kohdalleen. Näin vaiheikkaasti saatiinkin aikaan hyvä kenttä, jota käytettiinkin aivan äärirajoille asti. Kentän vihki käyttöön silloinen piispa Ville Riekkinen suorittaessaan samalla piispantarkastusta Liperissä. Rohkeat pelaajat pyysivät piispaa uuden kentän vihkimiseen. Tunnettuna pelimiehenä piispa suostui mielellään. Kenttä sai näin juhlallisissa merkeissä myös virallisen nimensä, Paloaukean kenttä. Lisäksi piispa vahvisti omalla pelipanoksellaan kunnan edusmiesten joukkuetta juhlaottelussa Yllätyksen -83 junioreita vastaan. Arvoisa vieras sai muistoksi pelistä 50-vuotisjuhlalautasen ja pelaajat puolestaan muiston oikean, hikisen piispan halauksesta.
Jyrin kylän kehityksen myötä entinen varuskunnan koulutushalli remontoitiin liikuntahalliksi, joka toimikin eri liikuntamuotojen ja harrastajien ympärivuorokautisessa käytössä Ylämyllyn henkireikänä. Varmasti vielä tänäkin päivänä liikuntahallilla riittää käyttäjiä illan jokaiselle tunnille.
90-luvun loppupuolella tytöt ja naiset löysivät lajikseen jalkapallon. Tyttöjoukkueita onkin ollut useita historian aikana. Menestystäkin on naisjoukkueelle suotu Itä-ja Keski-Suomen piirinmestaruuden muodossa. Saavutus on hyvä, koska vastassa oli suuria kaupunkiseuroja.
Naisjalkapallon kehittyessä, haluttiin vuonna 2009 saada Joensuun seudulle erityisesti tyttö- ja naisjalkapalloon keskittyvä seura, jota Ylämyllyn Yllätys oli mukana perustamassa. Tuolloin pelaajistamme siirtyi yli 120 tyttöä/naista uuden Fc Hertan riveihin.Mukaan lukien maineikas naisjoukkueemme, joka pelasi tuolloin kakkossarjaa. Myös moni aktiivinen seuratoimija siirtyi uuden seuran tehtäviin.
Vuonna 2011 Ylämyllyn Yllätys teki Liperin kunnalle aloitteen Tekonurmen asentamisesta Jyrin silloisen siirtonurmen päälle. Alkuperäinen nurmi alkoi jo ollakin niin huonossa kunnossa, että se kesti varsin heikosti jatkuvaa harjoittelua ja pelaamista. Myös jalkapallosarjojen pelikausi oli pikku hiljaa venynyt molemmista päistään - keväällä aikaisemmaksi ja syksyllä myöhäisemmäksi. Liperin kunta ottikin haasteesta kopin ja kenttähankkeen valmistelu eteni mukavasti. Uusi kenttä otettiin käyttöön kesän 2012 alussa. Tekonurmen myötä harrastajamäärä taittui nopeaan kasvuun. 2013 käynnistettiin myös selvitys valmennuspäällikön palkkaamiseksi. Tavoitteena oli saada vahvasti vapaaehtoistyöhön perustuvalle ohjaustoiminnalle jatkuvuutta, osaavaa tukea, selkeää koordinaatiota ja yksilölähtöisyyttä. Tähän tehtävään palkattiin Jari Hyvärinen.
Näin olemme saapuneet aikamatkallamme tähän päivään, ja voimme ylpeänä todeta matkan kannattaneen. On hienoa olla täällä tänään ja huomata, kuinka merkittävää ja pitkäjänteistä työtä seura on - kaikissa historian vaiheissaan - tehnyt läpi vuosikymmenien. Voitaneenkin syystä todeta, että vaikka seuran nimessä on yllätys, ei seuran menestys sitä ole, vaan hienojen ihmisten ahkeruudella ja tahdolla aikaansaatu komea saavutus! Jatkukoot hienot perinteet myös kaaaaaus tulevaisuuteen, vuosikymmeneltä toiselle.